KOTIKAMMIVAELLUKSIAKALASTUSTA
KÄSIVARSI 9/2005

JALOKALAJAHTIA SUOMEN KAUNEIMMALLA JOELLA

eli syysvaellus Käsivarren Lapissa 3. - 10.9.2005

Kilpisjärvi - Valtijoki / Vuoksarohtu - Kobmajoki - Pitsusjärvi -

Meekonjärvi - Kuonjarjoki - Saarijärvi - Kilpisjärvi




Aluksi kipaisemme vaellusreittimme muutamin panoraamoin...

Ylimmässä kuvassa nähdään toisen leiripaikkamme välittömässä läheisyydessä kohissut pikku putous Valtijoen kanjonimaisessa pohjoisimmassa U-mutkassa Valtivaaran lounaisnurkilla.

Valtijoki 1

Alla olevassa kuvassa sama putous (vasen alanurkka) ryöpyttää vesiään; Joen kanjonimaisuus ja U-mutka hahmottuvat hieman selkeämmin. Oikeassa reunassa virran suunta alkaa palautua taas kohti etelää.Taustalla kohoavalle vuorelle ei kartta anna nimeä, mutta sen päällä levittäytyvällä ylängöllä lainehtii Guorolattu.

Valtijoen ylin u-mutka

Pitsusjärvi idästä

Melkoisen tummanpuhuvana otti Pitsusjärvi  meidät vastaan 7.9. taustanaan Govddosgaisi. Alemmassa kuvassa näkyy samoja seutuja seuraavana päivänä hieman etelämmästä. Nyt on kuvaan päässyt myös Gieddetsohkka (oikealla).

Pitsusjärvi kaakosta

Meekonlaakso avautuu pohjoisesta

Syyskuun kahdeksantena päivänä ohjauduimme pitkin Kalottireittiä sivu Annjalonjin ja Meekonvaaran rinteillä keikkuen kohti Meekon autiotupaa Saivaaran näyttäessä terhakasti oikeaa suuntaa.

Maisemaa Meekolta itään

Näitä näkymiä sai ihastella kääntämällä katseensa Meekolta itään. Kuvan keskellä lepää Skadjajavri, vasemmalla Annjalonjin läntisin pahta ja oikealla Saivaara.

Meekonpahta ja -järvi

Mökkien eteläpuoliselta hiekkatöyräältä sai näkökenttäänsä tällaisia maisemia. Vasemmalta Meekonpahta - Meekonjärvi - Annjalonji.

Saana ja Iso Jehkas

Lumisateisen päivän ja pakastaneen yön jälkeen komeilevat Saana ja Iso Jeahkkas Coahppejavrin itärannalta, läheltä Saarijärven autiotupaa kuvattuina kuurahunnussaan. Alimmassa ruudussa samat veijarit paistattelevat päivää Tsahkaljärven etelärannalta taltioituina.

Saana ja Iso Jeahkkas etelästä


...ja sitten vähän yksityiskohtaisemmin.

Vaelluksemme alkoi Helifliten kopterilla Kilpisjärven rantamilta yli Muurivaarojen, Salmivaarojen, Salmijärven, Siettinjärven, Jabmajärven ja Porovaaran aina Valtijoen länsirannalle Vuoksarohtun paikkeille "penkan" reunamille. Hieno kokemus nähdä ilmasta käsin kertasilmäyksellä tutut maisemat jokineen, järvineen, tuntureineen ja vaaroineen, joista monet jo tunnistan näöltä ja tunnen nimeltä.

Kopterin paluunousu

Kymmenisen minuuttia lentoa ja sitten oltiin taas tukevasti peruskalliolla. Jänkä tasainen kuin pöytä ja vielä värikäskin - kuin liinalla katettu. Kelpasi siinä auringonpaisteessa ihastella kopterin kovaäänistä lähtöä. Tästä lähtien oli pärjättävä omillamme, tuumailtiin, mutta ei suinkaan huolestuneina...


Ensimmäisen ja toisen yön leiripaikka oli mitä mainioin; alusta oli tasainen ja riittävän pehmeä sekä pienen penkan suojaama. Lisäksi se sijaitsi mukavan lähellä kirkkaana virtaavaa Valtijokea kohisevan kosken alapuolella, joka näkyykin seuraavassa kuvassa.


Heti, kun elämä ruskan keskellä oli saatu vireeseen, alkoi innostunut ja fiiliksiä kliimaksiin nostattava taimenten jallittaminen...

Kalan tulo oli verkkaista, mutta toisen päivän aamuna tällainen 53 cm:n naarastaimen kävi Hämäläisen Jarin vieheeseen (lippa, tummaa punasävyä ja kuparia). Maistui juhlalliselta Trangian paistinpannulla voissa valmistettuna ja graavattuna. Illalla päällikkö nosti samasta poolista 60-senttisen urostaimenen; graaviherkkua riittikin sitten useammaksi päiväksi...
   Kahden revontulisen pakkasyön jälkeen siirsimme tukikohtamme pohjoisemmas Valtin yläjuoksulle. Matkalla tauottelimme näiden alakuvassa pudoskelevien koskien kohinassa - paikalla, jossa ylitin Joen ensimmäisellä vaelluksellani syyskuussa 1979. Nostalginen hetki oli tämä.

Kolmikoski harjun länsipuolella

Joki teki aika-ajoin mutkia matkaan, mutta hiveli samalla olemuksemme esteettisten ilmiöiden tajuntaa lumovoimallaan.

Yksi Valtijoen mutkista

Jos olivat vesistöt kauniita, ei tarvinnut vuorten ja laaksojenkaan hävetä ulkoasuaan. Doskalharji (alla) ja sen itäpuolinen laakso antoivat meille pitkäksi toviksi aihetta haukkoa henkeämme (muutenkin kuin fyysisen rasituksen vuoksi).

Kohti Toskalharjua

Kovin olivat tuuliset - onneksi kuitenkin poutaiset - nuo päivät, mutta Valtijoen soraharjut antoivat kohtalaista suojaa leirielämöitseville.

Aamiainen nurmikolla

Kolmas yö tunturissa on jo takana. Ahkeran kuorsauksen ja kalastuksen (tuloksettoman tosin)  jälkeen tekivät mustikkasoppa ja kaurapuuro jälleen kerran eetwarttia. Tämä oli toinen ja itse asiassa viimeinen telttapaikkamme tällä vaelluksella.
   Karun kauniiden maisemien keskellä paarustimme ohi Valtijoen latvojen pitkin Somaslompolon länsirantaa kohti uusinta tavoitettamme. Tällaista harjua on Valtin rannoilla kilometritolkulla ja se jatkuu vielä Poroenon eteläpuolellakin.

Somaslompolon länsirannalla

Vaellusmaastomme ovat olleet pääosin helppokulkuisia. Nousua ja laskuahan se elämä tuppaa tunturissa olemaan, mutta siihenhän on jo siviilissä tottunut...

Ridnitsohkkaa

Roland (yllä) suuntaa katseensa toivorikkaasti tulevaisuuteen ja antaa Ridnitsohkkan profiilien aktivoida verkkokalvojaan. Bodo puolestaan mykisteli Sieiddesaivan näkymissä.

Bodo ja seitakivi

Somasjärven lounaisnurkassa kuroutuu kapean salmen kautta pitkä lahukka/lompolo, jonka pohjoisrannalla nousevan harjanteen päällä jököttää ikiaikaisesta Seita-kulttuurista muistuttava tummanpuhuva, rosopintainen ja runsaasti halkeillut kivenjärkäle (yllä keskellä kuvaa). Muinainen saamelaisuskonto ei ole suinkaan tyystin kaikonnut jänkhältä, sillä kovasti oli Seitoja suostuteltu erilaisin annein. Uskomattoman kaunis paikka jälleen ja varmasti rautujen suosiossa. Leiriydyttyämme käväisin täällä kalastelemassa, ja joitakin pintoi hämärän hetkellä keskellä vettä, vaan eipä perho kiinnostanut heitä, ei vahingossakaan.

Kopmajoen autiotupa

Kun Kopmajoen kämpän piirteet näin keskellä jylhäin näkymäin, vain ihastelin, minkä sielussain voin; ja sen, minkä koin, sen syvälle mieleeni taltioin. Yks' aatos on pinnassa mulla: tänne on pakko uudestaan tulla.

Kopmajoen autiotupaa oli restauroitu ja se tarjosi lämpimän neljännen yön miehistöllemme. Mökki koostui eteisestä ja tuvasta, jonka etunurkissa olivat kamina ja kaasukeittolevy. Kummallakin seinustalla  tarjosi kaksi kerroslaveria yösijaa sopivasti neljälle vaeltajalle. Niiden välissä sijaitsi pöytä molemminpuolisine penkkeineen, ja huoneen päädyssä antoi valoaan kunnon ikkuna.    Olimme kaiketi onnetarten suosiossa, sillä tästä alkaen saimme selän mitalla laveria koko loppuvaelluksen ajan. Muutenkin Kopman kämppä edusti eräänlaista käännekohtaa vaelluksellamme, sillä seuraavat päivät veivät meitä aina etelämmäs...

Kivikkoinen polku

Polku Kopmalta Pitsukselle on vaihteleva ja haastava nousuineen ja laskuineen, kivikkoineen ja louhikkoineen, tasaisine jänkineen ja laaksoineen sekä monivivahteisine vesielementteineen keskellä tummanpuhuvia vuoria ja avaria näkymiä. Sumu tosin kätki aika ajoin monet visuaaliset viihdykkeemme. Yllä olevassa kuvassa ankarimmat nousut ovat jo takana, mutta pahimmat kivikot juuri anturan alla.

Kopmavaaran juurella

Goapmavarrin länsipäässä (yllä) otettiin lukua ja voivoteltiin joen veden vähyyttä. No, kyllä se juomaksi saakka kuitenkin  riitti. Ja hyvää se oli sekä kylmän raikasta, niin kuin kaikki virtojen vedet näillä korkeuksilla.

taukosoppaa

Cahppeslahkussa keittelimme taukosopat ja kahvit javrrien välisellä kannaksella. Ridnitsohkka (yllä taustalla) oli vieläkin sumun kätköissä.

taukosoppaa2

Eteläisellä järvellä (yllä) käväisi rautuja puhkomassa veden kalvoa. Virittelimme saalisviettimme langettamina siimavehkeet sulaan, mutta jälleen ilman tulosta. Taika häipyi yhtä äkisti kuin oli ilmestynytkin.

Pitsuksen mökki

Pitsusjärven varaus- / autiotupa oli varsin täynnä kulkijoita, mutta aina sinne sekaan neljä pikkumiestä sopii. Kalastus ei näissäkään vesissä tuottanut muutosta ruokavalioon, mutta tulipahan pidettyä siimat kosteina.

Pitsusjärven eteläpäässä

Pitsusjärven eteläpäässä asettauduimme poroaidan viereen valottamaan nostalgioita optioivan ruudun. Keskellä kuvaa Bodon rinkan oikealla puolella punertaa Halti, joka pian jäi tapahtumahorisonttimme alapuolelle.

Pitsusjoki ja Govddosgaisi

Ennen kuuluisaa Pitsusköngästä katkaisee Pitsusjoen kaunis vedenputouma (yllä). Taustalla ujo Govddosgaisi  harsoaa päänsä pilveen.
   Vuomakasjoen varrella (alla) tunturi- ja vaivaiskoivut kannustivat meitä jatkamaan vakaasti polulla, joka ohjasi kulkurit vuorenvarmasti 
(kirjaimellisesti) kohti seuraavaa etappia.

Ruskaa Vuomakasjoella1      Ruskaa Vuomakasjoella2

Saivaarasta (yllä oikealla) ei voi erehtyä; kelpo maamerkki on suunnistajalle tämä yli 800-metrinen nyppylä, joka terhakkana vahtii laakson kalavesiä myös alemman kuvan oikeassa reunassa.

Meekonjärven autiotupa

Ei ihme, että UKKkin aikanaan hiihteli tässä ruuhilaaksossa, jonka kauneutta ja komeutta ei voisi liikaa ylistellä. Meekonjärven autiotupa oheisrakennuksineen näkyy kuvan vasemmassa neljänneksessä vertikaalisesti aika keskellä, Bierfejohkan takana. Mökin sisätilat kiiltelivät uutuuttaan ja siellä sai makoisat unet kaikessa rauhassa. Kalastelimme sinnikkäästi tuntitolkulla, mutta sinttiäkään emme edes nähneet. Näin ne fisut menevät syksyllä ruskhaa piilhoon...

Meekon varaustupa

Meekonpahdan juurella samannimisen järven rantatöyräillä tarjoavat nämä mökit lutuisia levähdyshetkiä samoajille. Varaustupa on tuo oikeanpuoleisin rakennus. Taustalla työntyy Vuopmegasvarri kohti itää ja pohjoisesta kurvaa Vuopmegasjohka purkaen vetensä Meekonjärveen.

Meekonpahta lumipilvessä      Roland ja porot hangessa

Aikaisen aamuherätyksen jälkeen laittauduimme reissumme pisimmälle (n. 18 km:n) päivämatkalle tarkoituksena yöpyä Saarijärven mökissä. Välittömästi lähdettyämme alkoi Meekonpahta peittyä vaaleaan usvaan (yllä vasemmalla), joka osoittautuikin varsin pian lumisateeksi. Kohta lipsuttelimme porojen kera hangessa, kuten oikeanpuoleinen kuva kertoo. Tätä ilmaa kestikin sitten Kuonjarjohkan mökille saakka, mutta tulipahan painettua Haltin pikataivalosuutta oikein talla pohjassa.

Roland Kuonjarin satulassa      Saarijärven mökissä

Kuonjarin tuvassa syötiin ja levättiin ja sitten noustiin varrin satulaan (yllä vasemmalla). Saanan näkeminen monen päivän jälkeen (taustallahan tuo horisontissa siintelee) vahvisti epäilymme: vaellus alkoi kääntyä kohti viimeisiään. Sitä emme kuitenkaan ryhtyneet suremaan, vaikka Saarijärven tuvassa (kuva ylhäällä oikealla) kenties näytämmekin hieman kaihokkailta...

Aamuruskoa Saarijärvellä

Aamulla ennen seitsemää paloi Jollanoaivi halusta saatella meidät loppupinnistykseen. Vielä kerran rinkka pykälään ja vaelluskenkää toisen eteen keskellä kauniita Käsivarren maisemia.

Saana ja Iso Jeahkas Saarijärveltä

Saarijärven mökin nurkalta otimme suunnan kohti Saanaa (vuorijonon vasemmassa päässä), emmekä eksyneet matkallamme. Saananmajalla vielä nautimme tosi kuumasta, hyvästä saunasta, huippumakoisasta poronkäristyksestä, revontulista ja lempeästä yöstä unelmoiden kahdesta vaelluksesta: juuri tehdystä ja siitä, joka on sydämessämme jo idullaan. Tuli ilta ja tuli aamu; näin meni viimeinen vaelluspäivämme.

Perholordin reittisuunnitelma

KIITOS SEURASTA JA NÄKEMIIN!


Palautesivulle
 

KOTIKAMMIVAELLUKSIAKALASTUSTA