KOTIKAMMIVAELLUKSIAKALASTUSTA
KÄSIVARSI 8/2005

ERÄJORMAKURSSIN VIIMEISET KÄRVISTELYT

eli keskenkasvuisten Käsivarren vaellus 30.7. - 4.8.2005

Peeravaara - Ragahjärvi - Terbmisjärvi - Muurivaara - Saana - Kilpisjärvi




Aluksi muutamat laajakuvat reitin varrelta


Peerajärvi

Noustuamme Peeran retkeilykeskukselta aluksi polkua ja sitten mönkijäuraa pitkin Mukkavaaran ylängön itäisimmän nyppylän rinteille saimme silmiemme eteen Peerajärven koko komeudessaan.

Ragahjärven laaksossa

Ensimmäisen päivän vaellus päättyi Ragahjärven eteläpuolelle järvestä laskevan puron itäpuoliselle ranta-alueelle. Taustalla kohoaa Peeravaara ja Peeraselkä. Vedet ovat Ragahjärvestä laskevan joen lompoloita.

Jollanoaivi Terbmikseltä pohjoiseen

Toisena päivänä kiipesimme kovassa tuulessa Terbmisvarrin huipulle katsomaan, miltä Yliperän tunturimaisemat todella näyttävät. Lähin "kivikasa" on Jollanoaivi, joka kohoaa yli kilometrin korkeuteen (kuten myös Dierpmesvárri). Vasemmalla Salmikuru, oikealla Jollan-Mallan ja Jollanbaktin jyrkänteet. Etualalla siintelee tietysti Dierpmesjávri. Seuraava leiripaikkamme sijaitsi Jollan-Mallan juurella sen itäpuolella. 

Saana

Kilpisjärven mahtava Saana on joka puolelta yhtä majesteetillinen ilmestys. Tässä sitä ihastellaan kaakon suunnasta. Kuvan keskellä pidättelee tunturivesiä karu Saanajärvi.


Nyt olemmekin tulleet jo Saanan koillispuolelle. Saanajärvi peilailee tunturin kivisiä rinteitä kimmeltäen pienessä tuulenvireessä kuin hopeatarjotin. Oikeassa alanurkassa tarjoaa päivätupa patikoiville suojaisan taukopaikan.



Eiköhän mennä itse asiaan


Peeravaaran satulaa

On heinäkuun toiseksi viimeinen päivä. Aurinko paistaa, ja säänhaltija hellii meitä kohtalaisen lämpimin ajatuksin. Pienet pörriäiset pitävät liikkujan aktiivisena, jotta kauniit maisemat eivät pääsisi häntä aivan kokonaan lumoamaan ja lankeamaan seitojen houkutteleviin joikuihin. Tästä porukasta tosin lähti joikhaamista ihan omasta takaakin; meitä oli kaikkiaan 17 etelän miestä ja naista (iältään enimmäkseen 16 ja 17 V, paitsi minä ja pari muuta vanhusta) huitomassa neljään ilmansuuntaan, kun ei se Ohvikaan aina tepsinyt karaistuneisiin Suomen ilmavoimien erityisyksikköihin. Suuntana vakaasti Peeran satula.

Peeran satula lähestyy

Reippailu raittiissa ulkoilmassa tuotti tulosta. Nähtävissä olevassa tulevaisuudessa meitä odotti Peeran satulaan nousu, mutta oikeassa yläkulmassa paljastuva Peeran laki jätettiin seuraavaan kertaan huiputettavaksi. Paljon oli vielä tämän päivän matkaa taitettavana; vaellus oli vasta alussa. Tästä ensin alas ja heti ylös - niin se on helppoa eteneminen... Pohjalla oli kinkkinen kurupahainen, mutta tässä vaiheessa se ei vielä ollut haittana edes mielikuvissamme. Enää eivät mäkäräiset juuri vaivanneet.

Tauko Peeraselällä

Kenen jalka kapsaa, sen suu napsaa, paljastaa esivanhempieni opettama sanonta. Mikäs oli ammentaessa vedet Peeraselän puhtaanraikkaasta pikku lammesta ja kiehauttaessa Trangialla kahvit ja teet. Myös taukosoppa antoi uutta puhtia jatkaa kohti ensimmäistä  yöpymispaikkaa, joka siintelee horisontissa. Ilma oli edelleen lämpimän aurinkoinen, joskin hieman tuulinen. Ison kiven kyljessä kelpasi lämmitellä.

Kunaslahkussa

Peeraselältä on pistelty monivaiheisten kokemusten saattelemana Kunaslahkuun. Kuvan horisontaalisesti halkaisevan Tsaddamasjohkan ylitys oli luku sinänsä - ainakin muutamille meistä. On tavallaan mielenkiintoista tutkailla heti jälkikäteen aika yksityiskohtaisesti, millaisia reittejä on kuljettu, jotta näihinkin vaivaiskoivuihin ja istuinkiviin on päästy tekemään lähempää tuttavuutta. Taustalla lepäävä Peeravaara on lähes kilometrin korkeuteen kohoava maamerkki, joka seurasi kulkuamme koko ensimmäisen päivän ja osittain seuraavanakin päivänä. Ja avaruutta riittää...

Aamuyö Ragahjavrrilla

Aamuyöstä 31.7. heräsin vahvaan tunteeseen, että nyt on aika lähteä ulos teltasta. Jätin kaverin uneksumaan ties mistä lapinneidoista ja pujahdin liepeen ali pirteään kirkkauteen. Se olikin sen päivän aurinkoisimpia hetkiä. Reilun tunnin tutustuin Ragahoaivin rinteisiin ja nautin äänettömyydestä lempeän sinisen taivaan alla keskellä tunturien ja vaarojen pyöreää kauneutta. Mikäs oli telttaillessa, kun Peeravaara yhä uskollisesti vahti leiriämme. Niinpä kömmin takaisin telttaan ja unelmoin - niin, mistähän minä unelmoin...

Ragahjavvri

Kauan ei lepoa enää kestänyt, sillä aamutoimet kutsuivat. Kovin oli päivä muuttunut kylmemmäksi varhaisaamun auvoisista kokemuksistani; jo edellisiltana vaivannut kolea tuuli oli palannut takaisin, ja taivas oli pukeutunut harmaisiinsa. Onneksemme maailman yläpuoliset vedet pysyivät uomissaan jättäen meidät kuiville. Eteenpäin elävän mieli, joten aamupalan jälkeen (kaikkiruokaisina) purimme leirin ja polkaisimme karavaanin käyntiin. Vielä hetken Peera kuikuili peräämme, mutta vääjäämättä jätimme sen paikoilleen kuten myös Ragahjärven, joka tässä valkaisee tannerta kilpaa pörröpäisten suovillojen kanssa.

Tauko paikalla

Kun Peeran kiintopiste oli jäänyt horisontin taa, alkoi Saana uteliaana kurkkia kummaa joukkoamme. Kait se halusi varmistaa, että tiedämme, missä päämäärämme sijaitsee. Lähestyessämme Terbmisvarria pysähdyimme lyhyelle tauolle keskelle Juovvatsorrun luoteispuolista ylänköä (Jalgescorru) kahdesta karttaan merkitystä pikku lammesta pohjoisemman itärannalle. Kuten vedestä voi hyvin päätellä, jatkoi pohjoisenpuoleinen puhuri tuuletustamme.

Jollanon pahdat 1

Kovasta ja kylmästä tuulesta huolimatta koko remppajengi kapusi Terbmiksen huipulle ja pohjoisreunalle nauttimaan huikaisevan kauniista ja todella kauas ja laajalle ulottuvista näkymistä. Täältä  voi katsella ylt'ympäriinsä Yliperän tuntureita, vaaroja, jokia ja järviä "niin kauas kuin silmään siintää". Alapuolellamme sinertää Terbmisjärven itäpää, ja sen takana kohoaa yli kilometrin korkeuteen Jollanoaivi. Vastarannalla nousee ensin Jollan-Malla, sitten Jollanbakti, ja niiden oikealla puolella Kohpevarri. Seuraava leirimme sijaitsi aika tarkkaan kuvan keskellä Terbmisjoen luusuan vasemmalla (pohjois)puolella. Kuvan etuala antaa hyvän aavistuksen Terbmispahdan jyrkkyydestä ja korkeudesta.

Terbmikseltä etelään

Laskeutuessamme vuorelta saimme jälleen katsella kulkemiamme maisemia silmästä silmään. Tuon lähimmän lammen rannalla pidimme pari tuntia sitten tuulisen taukomme. Horisontissa siintelevät Ropin ympäristön tunturit. Siellä käynnistä on kulunut jo liian kauan. Täytynee panna uusi vaellus muhimaan.

Tierbeskohpi

Vaelluksemme suuntautui Tierbmeskohpin kautta Jollanoaivin juurelle. Aurinko helli meitä lämmöllään, ja Terbmis antoi suojaa tuulelta. Tässä koimme päivän lutuisimman hetken ja mietimme tovin, josko jo pystyttäisimme leirin. (Pitkistä varjoista ja valon tulosuunnasta voi päätellä, että päivä on jo ehtoopuolella.) Jälkikäteen ajatellen se olisi kannattanut, mutta nyt emme malttaneet pysähtyä kuin toviksi. Sitäpaitsi luotin Jollanoaivin antamaan tuulensuojaan...

Jollanbakti

Sivuutettuamme Tierbmeskobejavrin pohjoispuolelta lähietäisyydeltä alkoi urakkamme kiertyä kohti loppusuoraa. Jonkun ryhmäläisemme mielestä näkymät toivat mieleen Sormusten Herran maisemat. No, kuva ei todellakaan tee oikeutta Jollanbáktin jylhyydelle. Tässä kohtaa olimme liian kiireisiä: Satakunta metriä oikeammalta olisimme päässeet selvästi helpommalla, nyt oli aika kivikkoista ja jyrkkää menoa laskeutuessamme Polloskielakselle. Antti! Monesko kivi ohitettavana?

Terbmisjärvi ja -varri

Saavuttuamme Terbmiksen ja Jollanon väliseen laaksoon koimme pienehkön yllätyksen. Tuuli ei enää käynytkään pohjoisesta, vaan oli ottanut uuden suunnan syvästä laaksosta. Se puhalsi voimalla suoraan lännestä, ja taas tuli opittua uutta. Aurinko kuitenkin paistoi heleästi ja kohotti tunnelmaa. Telttapaikka oli toki tyynempi kuin edellisenä (ensimmäisenä) yönä, kun käytimme hyväksemme Jollan-Mallan antamaa osittaista suojaa. Kuvassa aaltoilee Terbmisjärven itäpää, jonka takana kohoaa Terbmispahta. Sen päällä olimme olleet muutama tunti sitten ja katselleet tätä leiripaikkaa sillä silmällä.

Auringonlasku Jollanolla

Auringon viime säteet lankesivat nopeasti saavuttuamme toisen päivän tappiin. Takana ovat lukuisat kilometrit monenkirjavine maastoineen. Viimeisenä koetuksena päivän reitillä oli Terbmisjoen luusuan koskien ylitys, mikä onnistui kaikilta kuivakkaasti. Illalla hartioita kolottaa - tai oikeastaan koko runnakkoa. Se on kuitenkin suloista kipua, johon melko pian tottuu, ja jota voi lievittää "aispauverilla". Sitäpaitsi luonnon kauneus ja jylhyys sekä näkymien avaruus ovat vastavuoroisesti balsamia sielulle. Pitkä päivä ei päättynyt osaltamme ennen kuin teltat oli taas pystytetty, ruuat nautittu ja kalojakin narrattu. Joillakin riitti virtaa kipaista vielä Jollan-Mallan huipulle. Nuoruus on lahja - on se!

Toinen leiri

Hyvin mahtui leirimme viisi telttaa vihreälle tundralle varpukasvillisuuden sekaan. Elokuun ensimmäisen päivän aamun auringossa kaikki pitkittävät uninautintoaan, kunnes puheensorina ja kutsuhuudot alkavat vähitellen kaikua Lapin luonnossa. Telttojen vetoketjut avautuvat, ja oviaukoista pilkistävät unenpöppöröiset päät katsellen silmät tihrussa, millaiseen päivään tänään on valmistauduttava. Herätys on valmis viimeistään silloin, kun "hanasta" tuleekin vain kylmää purovettä. Terbmiksen pahta kohoaa kuin seinä järven pinnasta lähes neljäsataa metriä.

Terbmisjoella kalassa

Suurin osa ryhmästä suuntasi aamutoimien jälkeen kohti Terbmisjärven kämppää. Muutama kalamies jäi kuitenkin kokeilemaan onneaan Terbmisjoen rantamille. Ja tulihan sieltä jokunen pienehkö harri. Tonin takana kohoaa Pollu, josta itään (vasemmalle) jatkuu Unkkavaara.

Terbmisjoen koski

Tämän Terbmisjoen kosken äärellä melko lähellä Kaitsajoen liittymää vietin nostalgisen hetken. Pari vuotta aikaisemmin (2003) telttailimme ja kalastelimme näissä maisemissa kahdeksan hengen porukalla. Paikka oli selvästi harjuksien koti, jota verotin yhden yksilön verran.

Terbmispahta ja Jollan-Malla

Jyhkeältä näyttää Terbmisvarrin pahta, kun sitä lähestyy idästä. Oikealla jyrkännettä mittailee Jollan-Malla, jonka juurella rinkka ja varusteet odottelevat isäntäänsä tämän harhautusretkiltä.

Terbmisjärvi

Keskellä kuvaa näkyy Terbmisjärven pohjoisrannan niemekkeessä vaeltajia palveleva varaus- / autiotupa. Siellä vietimme lämpimän yön - ja enin osa porukasta lähes koko edellisen päivänkin. Periaatteen ankat pystyttivät tietenkin teltan ja ottivat kaiken irti extreemistään. Pahta on nyt sitten oikealla puolella (siis lännestä katsottuna) ja Jollan-Malla vasemmalla. Takimmaisin nyppylä on Pollu. On elokuun toinen päivä.

Terbmisjärvi ja Terbmisvarri

Vielä kerran on katsottava taakseen nähdäkseen maisemat, joita on aina ikävä. Tänne on jäänyt pala palalta kunnon kimpale sieluani viimeisten kahdenkymmenen neljän vuoden aikana. Terbmiksen tupaan astuu kuin kotiinsa - ja tämä on sitten kait sitä kotiraittia. Nousu Salmivaaroille tekee hyvää kunnolle ja mittaa, vieläkö on kulkijassa puhtia kiertää jänkhää enemmänkin.

Salmivaarat

Jos puhtia riittää, kannattaa Terbmiksen mökin jälkeen ilman muuta nousta mahdollisimman pian järven pohjoispuolisille vaaroille (esim. jyrkähkösti heti ensimmäiseen "kuruun", josta aukeavat hienot näkymät pohjoiseen Salmijärvelle ja kauemmaskin, tai viistommin kohti Tseäggoluohkkan huippua kiertäen sen sitten ylhäällä oikealta tai vasemmalta). Tseäggoluohkkan huipun länsipuolella avautuu suora näköyhteys aina Saanalle asti. Salmivaarojen ylängöllä lepää (kuvassa näkyvä) houkutteleva lampi, jonka rannoilla on sopiva paikka tauolle kovan nousu-urakan jälkeen. Siitä laskee puro Muurivaaran itäpuolella olevaan pitkulaiseen lampeen, joka puolestaan purkaa vetensä Paihkasjärven länsipäähän.

Leiri Muurivaaran juurella

Alunperin olimme suunnitelleet pitävämme tässä vain soppatauon. Sen aikana ilma kuitenkin lämpeni huomattavasti, mikä johtui vaellustamme vaivanneen kolean pohjoistuulen laantumisesta. Hetken pohtimisen jälkeen tuumasimme, että täss' on meillä leiripaikka hyvä, lämmin, hellä. Eipä mennyt pitkään, kun telttakylä oli noussut Muurivaaran juurelle (itäpuolelle) mukavan tasaiselle ja pohjoisen puolelta suojaisalle, etelään antavalle pengermälle. Näkymissäkään ei liene nokan koputtamista. Taustalla kohoaa horisontissa Ailakkavaaraa, kuten alapuolisessakin kuvassa.

Antti ja harri

Äsken mainitun Paihkasjärveen laskevan puron alaosissa kannattaa kokeilla kalaonneaan. Aivan läheltä Paihkasjärveä nosti Antti (my son) nippa nappa mitallisen harjuksen perhollaan.

Muurivaarojen välistä

Seuraavana päivänä (3.8.) saimme viilettää lähes helteisessä kelissä (ainakin verrattuna edellisiin päiviin). Muurivaarojen välistä ohjaa askellustamme Iso Jehkas, jonka ohitimme ennen iltaa.

Lähestymme Saana

Kolonnamme etenee leveänä rintamana kohti Saanaa. Matka joutui suotuisassa kelissä ripeästi monista tauoista huolimatta. Päämääräksi olimme asettaneet yöpymisen Saanan pohjoispuolella luontopolun tuntumassa lähellä tunturikoivurajaa.

Tsahkal- ja Kilpisjärvi

Iso Jehkasin etelärinteiltä loimme ihastuneita silmäyksiä Tsahkaljärven (etualalla) ja Kilpisjärven näkymiin. Päivä jatkui hamaan iltaan saakka aurinkoisen lämpimänä.

Saana ja tupasvillat

Muiden jo mentyä menojaan oli minun pakko herkistellä tässä vastakohtien sinfoniassa. Etualan kosteikossa huojui pienessä tuulenvireessä nopeaa kesäänsä elävä tupasvillapelto taustanaan vuosimiljoonia jykevästi ja liikkumatta paikallaan pysytellyt tarunhohtoinen Saanatunturi. Siinä se tuijottaa kohti etelää tarkkaillen näinä aikoina jäämerentietä pörräävää liikennettä ja seuraten turisteja moninaisine touhuineen, vaeltajia kantamuksineen ja tarinoineen, poroja, riekkoja, sopuleita, kiirunoita, kapustarintoja. Paljon se on joutunut nöyrtymään alkuperäisestä korskeudestaan kohdattuaan pakkaset, tuulet ja tuiskut, mutta vielä sen yllä leiskuu lukemattomia revontulia, ja yhä uusia keväitä  ja kesiä saapuu sulattamaan lumet sen harteilta ennen kuin viimeinenkin kivi sen sijoilta musertuu, jauhautuu hiekaksi ja huuhtoutuu virtojen vietäväksi tai tuulten lennätettäväksi maan ääriin.

Saanan päivätupa

Saanajärven pohjoispuolella tarjoaa päivätupa patikoijalle suojaisan lepohetken. Tässä mekin keittelimme taukokahvit ja -sopat ennen viimeisen reilun kilometrin loppurypistystä.

Saanajärvi luoteesta

Tässä katselemme taivasta kuin kuvastimesta Saanajärven luoteisnurkalla, josta puuskutimme ylös vanhaa polkua päästäksemme leiripaikallemme pienen puron rantaniityille.

Saanan pohjoispuolella

Viimeinen leiripaikkamme tarjosi erittäin miellyttävän, lämpimän iltapuhteen ja loistokkaat maisemat jälleen kerran. Taustalla sinertää Siilasjärvi ja sen takana Iso-Malla sekä Norjan puolella Goallaroaivi ja Sallooaivi. Aivan Iso-Mallan vasemmalla puolella pilkistää Paraksen hainevä.

Viimeinen leiripaikka

Pikku-Malla, Iso-Malla, Siilasjärvi ja PERHOLORDIN liikkuva linna. Yön yli nukuttiin ja seuraavana aamuna olikin kosteahko olo.  Heräsimme sumuisensateiseen päivään - juuri, kun piti käydä vuorella katsomassa kauas. Sellaista elämä on; olis' pitäny käyrä eilen.

Tähän päätän tarinani tällä erää ja kenetköhän näen seuraavalla kerralla...PRHLRD

Aloitussivulle


KOTIKAMMIVAELLUKSIAKALASTUSTA